Karjalaisen - Hiltusen suku: uudisraivausta ja poronhoitoa
Sukujuuriamme on tutkittu, ja dokumenttien mukaan olemme Kuusamon vanhimpia kantasukuja. Ruotsi-Suomen vallan aikaan Pohjois-Suomea haluttiin asuttaa, ja pohjoiseen muuttaville tarjottiin verohelpotuksia. Ensimmäiset esi-isämme, tuolloin sukunimeltään Karjalaisia, muuttivat Savonlinnan seutuvilta Oulujärven ympäristöön, ja verokirjojen mukaan heitä on ensimmäisen kerran verotettu tuolla seudulla 1555-1578.
Vanha perimätieto kertoo kantaisämme Jöran Karjalaisen tulleen Kuusamoon Kainuusta, mutta ei suoraan, vaan Vienan Karjalan kautta. Hän lienee ollut Vienan erämailla paossa Ruotsi-Suomen sotaväen ottoa. Jöran eli Yrjö Karjalainen asettui asumaan 1600-luvun loppupuolella Poussun Autiovaaralle, Iijärven etelärannalle.
Jöranin poika Juho (1657 - 1738) toimi katselmuspöytäkirjan mukaan Kuusamoon muuttaneiden uudisasukkaiden edustajana uudisasukkaiden ja lappalaisten välisessä katselmuksessa. Samassa pöytäkirjassa mainitaan tämän Jussi Karjalaisen olleen kotoisin Paltamon Suurpitäjän Säräisniemen kylästä. Korvenraivaaja Juho kaatoi aluksi kaskea, ja asui savusaunassa, mutta lisäsi hiljalleen lehmiensä lukumäärää 1700-luvun alussa.
Poronhoito on kuulunut Karjalaisen suvun pääelinkeinoihin 1700-luvun alusta alkaen. Tiedetään, että Hiltusen Karjalaisilla oli varsin suuret porokarjat.
Suvun hajaannuttua 1700-luvulla, pääasiassa Etelä-Kuusamon alueelle, Poussun Autiovaara jäi asumattomaksi. Valkiaisentaipaleelle eli Hiltuseen asettui asumaan Johannes Yrjönpoika Karjalainen (s. 1759).
Hiltusista Paasovaaroiksi
Johannes Yrjönpoika Karjalaisen pojanpoika Olli Hiltunen-Karjalainen (1833-1927) muutti Paasoon v. 1869, jolloin nykyinen sukunimemme otettiin käyttöön. Ollilla oli yhdeksän poikaa, joista nykyiset Paasovaaran sukuhaarat polveutuvat:
I Abram Vilhelm (1861- 1933)
II Juho Pekka (1863-1935)
III Antti Hermanni (s. 1866, muutti USA:han)
IV Olli (1868-1959)
V Kustaa (s. 1870, USA:han 1901, k. 1944)
VI Erkki (s. 1872, Pudasjärvelle 1902, USA:han 1907)
VII Yrjö (1876-1957)
VII Heikki (1877-1939)
IX Kalle (s. 1882, USA:han 1900)