Sukutoimikunta kokoontui su 14.6.2009 klo 14.00 Pudasjärvellä hotelli Kurenkoskessa. Aiheena sukusivujen kehittäminen, suvun epävirallinen kokoontuminen tänä kesänä ja tulevan suuren sukukokouksen 2011 suunnittelu.
1. Päätettiin, että pyritään kehittämään Family Paasovaara -sivustosta koko suvun foorumi, joka palvelee niin historiallisissa kuin ajankohtaisissa asioissa kaiken ikäisiä suvun jäseniä. Sovittiin, että valokuvia voi laittaa sivustolle vain, jos niiden julkaisemiseen on saatu ao. henkilöiltä lupa. Se henkilö, joka laittaa kuvan sivustolle vastaa lupien kysymisestä. Toivotaan, että sukulaiset ilmoittavat tästä sivustosta eteenpäin ja käyttö on mahdollisimman runsasta.
2. Sovittiin, että kokoonnutaan vapaaehtoisesti suvun voimalla Hossassa epävirallisissa tanssillisissa merkeissä heinäkuun alussa (pvm varmistetaan, kunhan Hossasta saadaan tieto ohjelmasta). Elikkä kaikki kynnelle kykenevät paikalle! Seuratkaa näitä sivuja ja tiedottakaa asiasta eteenpäin.
3. Suuri sukukokous järjestetään Hossassa la 2.7.2011. Alustavasti suunniteltiin juhlien aloitusta perjantaina laskemalla seppele sukuhaudalle ja oman sukupuun istuttamista Kuusamon kaupungin puistoon. Tuon jälkeen siirtyminen Hossaan vapaamuotoisissa merkeissä. Seuraavana päivänä on varsinainen juhla, jonka teemana on SUKUTARINAT. Elikkä nyt niitä tarinoita kokoamaan! Toiveena on koota suvun oma kirja! Sunnuntaina järjestetään perinteisesti mahdollisuus vierailla Paasossa. Tarkennamme ohjelmaa vielä jatkossa, mutta raivatkaa jo kalenteristanne tilaa tähän kokoukseen! Kaikki ovat tervetulleita!
4. Muina asioina tunnistettiin valokuvista ihmisiä, keskusteltiin ruokaperinteen säilyttämisen tärkeydestä sekä sukuarkiston perustamisesta.